Mulla ei ole nyt oikein kirjoittaminen luistanut, varsinkaan kun katsoo edellistä postausta. Kaiken kaikkiaan ehkä neljä lausetta! Mutta yritän tsempata nyt vähän enemmän tekstien sisältöön.
Armilla on ollut vapaata keskiviikosta asti koska olen ollut liian saamaton saamaan itseäni ulos. Ei ole houkuttelevin ajatus mennä pimeeseen ja märkään temuamaan. Kuitenkin tänään kävin juoksuttamassa sen pellolla kun viime yönä oli ollut pakkasta ja pellon pinta kesti paikkapaikoin juoksuttamista.
Ekaa kertaa tänään näin Armilta pientä rehellistä irrottelua kun päästin sen ympyrälle. Korvat hörössä leijuravia ja väliin laukka spurtteja. Toinen oli melko innoissaan. Aloitin oikeaan kierrokseen. Ensiksi annoin toisen ilotella hetken aikaa jonka jälkeen aloin työstämään ravissa sitä. Tein ympyrän pienennystä ja suurrennusta. Armi tuli kivasti selästä pyöreeks ja rennoks. Vaihoin suunnan ja tein samaa vasemmalle. Vasempaan kierrokseen sai vahtia että liikkui riittävästi eteen. Mutta melko kivasti meni siihenkin suuntaan. Laukkaa otin kumpaankin suuntaan sen verran että nosti laukan ja sain pyydettyä itse raviin. Ja tosiaan olen nyt juoksuttanut sitä omatekoisilla apuohjilla siten, että solmin kaksi pinteliä selän päälle ja etujalkojen välistä kuolain renkaan kautta niskan päälle, koska muuten se ei meinaa kuunnella mua ja meidän juoksutusvyö ei ole sopiva.
Olen melko tyytyväinen neitiin. Tänään oli niin hyvä keli että otin muutaman kuvan Armista ja Santerista vielä lopuksi.